Pohdintaa junamatkalla

Kävin vierailulla siskoni luona ja matkustin sinne hyvän ystäväni kanssa junalla. Menomatkalla juna oli onneksi hyvin aikataulussa ja saimme sieltä mukavat paikat. Matka sujui rennosti istuskellen ja jutellen kaikenlaista. Paluumatka menikin sitten vähän muissa merkeissä kuin menomatka ainakin istumapaikan suhteen. Nousimme junaan luullen, että meillä olisi ne samat, rauhalliset paikat kuin menomatkalla. Eipä sitten ollutkaan ne samat paikat. Kauhuksemme huomasimme, että olimmekin valinneet vahingossa pöydällisen paikan. Penkit olivat tosiaankin vastakkain toisia ja oikein huokui kiusallista tunnelmaa. Istuimme siihen sitten alas ja heitimme tavarat ylähyllylle. Pöydän toisella puolella vielä kyhjötti kaksi tyhjää tuolia ja mietimme kuka siihen oikein istuu.

Hetken päästä siihen istui kaksi poikaa, joista kumpikaan ei edes katsonut päin tai tervehtinyt kohteliaasti. Siihen he vaan istuivat muina miehinä ja ottivat heti puhelimensa esiin. Sosiaalisuudesta ei ollut tietoakaan ainakaan sillä puolella pöytää. Itse olisin kyllä ollut valmis sanomaan edes hei, mutta ajattelin sitten, että en kai viitsi sitten minäkään. Ehkä sitä olisi saanut tympeän vastalauseen takaisin ja ihmetelty, että mitä sinä minulle oikein puhut. Minulle ainakin jäi vähän sellainen olo, että olisiko sitä saanut edes tervehtiä.

En tiedä onko se sitten epäkohteliaisuutta, röyhkeyttä, ujoutta vai mitä, kun ei tervehditä toisia. Vai ihan vaan suomalaisuutta. Tällainen epäkohteliaisuus tympii minua aika paljon. Eikö sentään ne perus käytöstavat kuuluisi jokaisen osata? Minun mielestäni pitäisi. Riittää, että sanoo vaikka tällaisissa tilanteissa ihan vaan hei. Joskus sekin voi riittää tai ainakin se tekee ilmapiiristä paljon mukavamman ja miellyttävämmän. Ehkä matka ei olisi ollut niin kiusallinen, en tiedä. Joskus jopa sellainen pieni ele avaa keskusteluja, senkin olen huomannut. Vaikka koen olevani enemmän introvertti kuin ekstrovertti niin silti haluan ne käytöstavat säilyttää. Sehän on kuitenkin vaan ystävällistä ja toisia huomioivaa käytöstä.

Näiden pohdintojen lisäksi katselin paluumatkalla ystäväni kanssa sivusilmällä jalkapalloa (jota en muuten koskaan seuraa), YouTubesta elokuvaideoita vuodelle 2024 (joista ainakin tornadojen jahtaajista kertova Twisters kiehtoo, uusin Planet Of The Apes ei niinkään), kokeilin erilaisia käsirasvoja, sekä kuuntelin junan oven erittäin ärsyttävää natinaa taustalla.